22. marraskuuta 2015

So sweet socks + pikkusukkia

 Malli: So sweet socks (Niina Laitinen)
Koko: 36
Lanka: Käsinvärjätty Novita Nalle, 66g
Puikot: 3,00mm

Yhdet joululahjasukat valmiina! Halusin tehdä jotain muuta kuin ihan tavallista yksiväristä tai raitasukkaa, joten valikoin tämän mallin Ravelryn ihmeellisestä maailmasta.
Varteen tuleva pitsineule on superhelppo ja sen oppii melkein heti ulkoa, joskin ensimmäisillä parilla-kolmella pitsikerroksella piti hieman laskeskella että silmukat menisivät tasan niin kuin pitääkin.
Ohjeesta poiketen tein tavallisen vahvistetun kantapään ristiinvahvennetun sijaan.

Lanka on kulkeutunut minulle Facebookin Lankahamsterit -ryhmästä joskus parisen vuotta sitten. Ajattelin nyt että voisi olla aika viimein korkata tämä yksinäinen pallero pois ajelemasta lankajemmasta. Ajattelin että lanka olisi pätkävärjättyä, mutta yllättäen se muodostikin oikein siistin raidoituksen jalkateriin. Todella kiva yllätys! Sitä jäi vielä pieni jämäpallero, se päässee joihinkin raitasukkiin kunhan saan taas aikaiseksi raitaa puikoille.


Neuloin myös ystäväni lapsille, toisin sanoen kummitytölleni ja hänen pikkuveljelleen tällaiset raitasukat jo jonkin aikaa sitten. Langat on ohuita, noin kolmosen puikoilla neulottavia jämälankoja, jotka löytyivät jämälankapussistani, joten en osaa merkeistä sanoa yhtään mitään. Luulen, että isompien sukkien varsissa raitalankana taitaa olla Novita Nallea Jäätelö -värissä.
Isompiin sukkiin (koko 24-25) meni 36g ja pienempiin (koko 20-21) 25g lankaa. Ennen joulua voisi tehdä vielä toiset parit lisää..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tekee minut iloiseksi! ^^