8. huhtikuuta 2015

JyJu2015 #10 "Jäätelökesä" -mekko

Lanka: Novita Nalle, väri 810
Menekki: 90g
Puikot: 4mm ja 3mm

Tiedättekö sen tunteen, kun haluaa toteuttaa jotain oikein kovasti mutta ei vaan saa aikaiseksi? Olen halunnut neuloa tämän mekon jo pitkään (alunperin suunnittelin sitä kummitytölleni...tästä on reilut kaksi vuotta), mutta vasta nyt JyJuilun merkeissä päätin sen toteuttaa.
Isona osasyynä oli se, että tähän mennessä mikään lanka ei ole tuntunut sopivalta tähän projektiin, enkä halunnut tehdä sitä mistään plääh -langasta. Nyt viimein käteeni tarttui se kerä, joka huusi haluavansa vauvanmekoksi. Se ihana Novitan karkkiväri Nalle.


Mekko oli superhelppo ja nopea tehdä. Pitsin oppi nopeasti ulkoa, sitten ei kun vaan neulomaan urakalla. Pikkuhiljaa sitä tikuttelin töissä tauoilla, jotakuinkin puolisen tuntia päivässä.
Työkaverit muisti aina kysellä että mitä tästä on tulossa, koska onnistuin ensimmäisellä kerralla pamauttamaan heti suoraan että vauvanmekko ja sitten hämmennyin totaalisesti kun he isoon ääneen onnittelivat mua perheenlisäyksestä (jota siis EI ole tulossa). Meidän tiimin miehet, olkoonkin että ovat kaikki huipputyyppejä, ovat välillä aikamoisia kiusankappaleita..niitä onnitteluja ja vauvajuttuja on saanut kuulla ihan kiitettävästi nyt kahden viikon sisällä.

Note to self: Älä neulo töissä vauvanvaatteita jos et halua että sinua (tai miesystävääsi) muistutetaan asiasta jatkuvasti. Vaikka kuinka se vaate olisi menossa lahjaksi tai talteen, niin ei. EI.


Olin aluksi hieman huolissani langan riittävyydestä, mutta kerä riitti just eikä melkein. Pieni pallero sitä vielä jäi, ties vaikka tekisi sukat mekolle kaveriksi ja käyttäisi sen raidoiksi niihin.
Tämä oli kyllä oikea hyvänmielen projekti. Eikä varmasti jää viimeiseksi vauvaneuleeksi tälle vuotta.

5 kommenttia:

  1. Aivan ihana mekko!

    VastaaPoista
  2. Jännän näköinen tuolla langalla ja se on totta, että helppo ja nopea tehdä tämä mekko.
    Itse tein saman mekon viisi vuotta sitten lilan värisestä Tennessee-langasta enkä punninnut silloin, miten paljon lankaa meni ja riittikö 100 grammaa Tennessee-lanka, sitä en muista millään.
    Nyt olisi aikomus tehdä taas saman mekon loppukesäksi, mutta mietin edelleen, mistä langasta.

    VastaaPoista
  3. Kaunis malliltaan ja sävyiltään! On siinä nähty vaivaa tekemisessä... Upea lopputulos!

    VastaaPoista
  4. How beautiful little dress! Some little princess will be very lucky to wear this.

    VastaaPoista

Kommenttisi tekee minut iloiseksi! ^^