4. lokakuuta 2014

Istutushommissa: Kun orkidean poikaset itsenäistyivät

Kävin tänään ostosreissulla Bauhausissa, jonka jälkeen työnsin käteni puuhakkeeseen. Löysin hienot, sisustukseen sopivat ruukut, joihin tarvittiin uudet asukkaat.

Jo parisen vuotta joulunpunaisessa ruukussa on ollut hieno perhosorkidea, joka on pysynyt hengissä aina vain. Aina välillä se on puhjennut kukkaloistoon, kukat ovat kuolleet aikansa kukittuaan ja varsi on kuihtunut pois.
Tällä kertaa kuitenkin kävi toisin.

Kävin mutkan opiskelemassa eri paikkakunnalla, ja sillä välin uskollinen orkideavanhus oli puskenut maailmaan kolme poikasta, "keikiä", jotka ovat emo-orkidean klooneja.

Kun viimein sain muuttohommat päätökseen ja kaipasin päiviini kivaa tekemistä, aloin katsella kyseistä kasvia sillä silmällä. Tänään tuli viimein aika istuttaa poikaset omiin ruukkuihin.

Napsin ensin saksilla irti varret, joissa keikit olivat kiinni, tarkistin emokasvin juurakon ja istutin sen takaisin purkkiinsa. Tämän jälkeen varovaisesti napsin suurimmat varrenpätkät irti keikeistä ja istutin ne muovipurkkeihin. Kahdessa isommassa kasvoi jo kukkavarttakin pikkuisen, ne tuin kepeillä.
Kukat ovat tälläkin hetkellä upotuskastelussa, täytyi vain saada pikaisesti muutama kuva valmiista purkeista. Nyt jännätään että lähtevätkö ne kasvamaan :)

1 kommentti:

  1. That one plant that grows in that white one... My maternal grandma had almost exact twin of that plant. It may be time has made its tricks to my memories, but that plant looks so familiar!!!!!!!

    VastaaPoista

Kommenttisi tekee minut iloiseksi! ^^