2. joulukuuta 2013

KyJy #6 Virkatut tennarit

 Ohje: Mun tekemä -blogin "Virkatut tennaritossut"
Koko: noin 36
Lanka: Laurin villalanka ja vähän 7-veljestä
Koukku no 3.00
Paino 86g

Kaverilleni tilaustyötossut, jotka viimein sain valmiiksi. Toinen ehti olla jo jonkun aikaa valmiina ja vailla paria, mutta kun oikein innostui koukun kanssa niin toinen valmistui yhdessä illassa.
Sovelsin hieman alkuperäistä ohjetta, jotta sain tehtyä haluamani koon (alkuperäinen ohje on noin 43-47 -kokoiseen jalkaan).
Laurin villalanka on aika kivaa käsitellä, pehmoista ja sopivan liukasta. Värikin on mielestäni kauniin kylmän punainen, jollaista ei taida seiskaveikassa ollakaan.



22. marraskuuta 2013

Värihippusia syksyn pimeyteen

Käsitöiden saralla on ollut hieman hiljaista. Tuli sairastettua kunnon flunssa, joka vei kaikki voimat. Muutamana päivänä jaksoin onneksi tarttua koukkuun ja puikkoihin ja lopputulos näkyy alla :)
Onnekseni viime yönä oli tullut lunta, joka helpotti suuresti kuvien ottamista. Jee!

Tässä hieman jämälankaideaa. Halusin virkata jotain aivotonta, lopputuloksena pehmoisia munia. Niistä sitten neulan ja langan avulla syntyi pieniä otuksia; kaksi pöllöä ja nalle. Pöllön korkeus on noin 10cm. Muut munat odottavat innostusta ja inspiraatiota - mitäs sanotte, mitä niistä voisi tulla? Lisää pienoisia pöllöjä?

Ihan turhaanhan en näitä kehittele, sillä haluan tuoda Oulun seudulle  
The (secret) Toy Societyn ideaa, joka on yksinkertainen: Ilahduta lapsia tekemällä käsin pieniä leluja ja jättämällä niitä löydettäviksi esim. ostoskeskuksiin, puistoihin ja leikkipaikoille. Mikä voisikaan olla parempi tapa käyttää jämälankoja!
Haastan muutkin käsitöiden tekijät mukaan ilahduttamaan tuntemattomia - tai ihan tuttujakin - lapsia :)

Osallistuin viime kesänä Anna hyvän kiertää -käsityöhaasteeseen Hapsulin blogin kautta, ja alkuviikosta postilaatikosta löytyi kirje ja sieltä tämä todella söpö pipipussi! Se ei olisi voinut tulla parempaan aikaan, sillä kummityttöni synttärit lähestyvät, ja mielestäni tämä on loistava lisä juuri kävelemään opettelevan taaperon lahjaan.
Käykäähän vilkaisemassa Hapsulin blogia! Pipipussi tulee löytymään joulukalenteristakin ;)

Yhdet karkkiväriset sukatkin valmistui sairastamisen aikaan. Lanka on iki-ihanaa Opalin Sweet 'n spicy -lankaa, jota tilasin syksyllä Lankakamarista muutaman kerän verran. Todella kiva lanka neuloa, kierre pysyi tosi hyvin kasassa, eikä kerässä ollut ainuttakaan solmua. Oli helppoa tehdä kaksi melkolailla identtistä sukkaa, kun värin/kuvionvaihdot oli selkeät. Ja langan hehkuvien värien ansiosta sukkia ei malttanut laskea käsistään, joten valmista tuli aika nopsaan :)
Sukkien koko 38, lankaa meni 52g.


9. marraskuuta 2013

Askarrellaan paskarrellaan heijastimia!


Innostuin tuossa pari päivää sitten askartelemaan heijastimia, ja sain jopa kolme valmiiksi!
Ensimmäisenä tein tuon ruusukkeen, jonka takana on rintaneulapohja kiinnittämistä varten. Se menee varmaan kiinni reppuun..
Seuraavaksi virkkasin kaksi pyörylää jämälangasta jatkaen reunaan ohuella heijastinnauhalla. Halusin testailla hieman muotoja, joten toisesta tuli sitten lopulta kukan mallinen ja toisesta hieman rönsyileväreunainen pyörylä. Koska heijastimet itsessään näyttivät tylsiltä, liimasin niihin runsain mitoin jemma -nimisestä paikasta löytyviä timantteja ja helmiä. Överiksi meni, mutta välillä se on hyväksi. Saattaa olla että nuo roikkuvat päätyy avainrenkaan kera laukkuihin koristeiksi.
Heijastinnauha itsessään oli ihan mukavaa työstettävää, joskin kankeaa virkattavaa.



KyJy #4 Isäinpäivän västäräkkisukat Fabelista

Malli: miesten perussukka, koko 41-42
Lanka: Drops Fabel, harmaakirjava
Menekki: 75g


Isänpäivä on huomenna, perjantaina tikuttelin sukat valmiiksi ja nyt viimein päättely ja kuvien otto.
Fabel oli lankana kivaa neuloa, enkä sitä olekaan aiemmin käyttänyt (paitsi yhdessä lapasprojektissa joka on vieläkin..kröhöm..kesken). Kolmosen puikoilla ja minun tiukalla käsialallani valmiista jäljestä tuli mukavan tiivistä. 

Toisen sukan aloittelin kolmeen kertaan: ensimmäisellä kerralla huomasin langan tulevan kerästä väärin päin (vaikka molemmat aloitin sisältä), toisella kuvio oli melkein kohdallaan (oli vain 3cm pielessä) joten kolmas kerta toden sanoi, ja tuloksena on kaksi identtistä sukkaa!

Alkuun ensimmäisestä sukasta tuli IHAN liian iso, joten täytyi sitten pyytää saajaa hieman kokeilemaan sitä jalkaan ja purkaa vähän kärjestä. Eli siis raukka isäni tietää mitä isänpäivälahjaksi on tiedossa.. :D No mutta, yllätyksenä on tulossa itsetehtyä pizzaa kunhan hän huomenna kotiutuu.

Kuvissa mukana huippu västäräkkiheijastin, jonka tilasin sukkalehden kera Taito-Shopista. Toivottavasti se pääsee käyttöön :)


On ihana muistaa isää, hän kuitenkin on elämäni tärkein ihminen. Aina hän on ollut tukena oli tilanne mikä tahansa. Olen aina ollut isän tyttö ja tulen aina olemaankin.

3. marraskuuta 2013

KyJy #19 Palmikkosukat

 Malli: Novita kesä 2010, "sudenkorentosukat"
Koko: noin 38, varren pituus 30cm
Menekki: 152g vadelmanpunaista kirppislankaa

Sukat on tehty samalla mallilla kuin NÄMÄ , jotka tein ystäväni tyttärelle aiemmin syksyllä. Omani ovat tietenkin hieman isommat ja niissä on lähes polvipituinen varsi. Mallineule on edelleen kiva ja nopea oppia ulkoa, lähinnä langan takia tuntui että nämä ei valmistu koskaan. Langan olen ostanut kirppikseltä viime kesänä. Käteen tuntuu 100% villalta, hieman karheaa ja aluksi kankeaakin kudottavaa, kunhan tuntumaan tottuu. Väri ei todellakaan ole omin minulle, mutta todennäköisesti tulen kuitenkin käyttämään näitä kovilla pakkasilla. Ajattelin pitäväni näitä ulkoillessanikin, joten en tehnyt jalan päälle enää tuota palmikkoa - mukavuus on mielestäni tärkeämpää kuin ulkonäkö siinä tarkoituksessa. Ja mahtuvatpa paremmin nilkkureihin hameen tms. seuraksi :)

Onneksi terassilla on vielä luonnonvaloa! Yritin ottaa kuvia sisällä kaikki valot päällä, mutta eihän siitä tullut yhtään mitään. Sukat oli kertakaikkiaan väärän väriset ja valotusajan pituus teki myös sen, että kuvista tuli hyvin suttuisia. Hurraa, luonnonvalo!





Huovutettu säilytyskori pikkutavaroille


Perjantaina illan elokuvaa katsellessa teki mieli virkata jotain. Vaikka monta muuta työtä on kesken, kädet kaipasi jotain sellaista tekemistä, jossa ei tarvitse miettiä ohjeita. Päädyin sitten virkkaamaan pienen säilytyskorin keittiössä vallitsevan kynäkaaoksen inspiroimana.

Koriin meni 102g mustaa huopasta (eli kerän verran) ja siinä on taitettava reuna, jotta tarvittaessa se muuntuu myös korkeammaksi säilytyspaikaksi. Huovutin korin pyykkikoneessa 60 asteessa pyyhkeiden kera.
Halusin koriin myös muuhun sisustukseen sopivan nauhan, ja koska tällä hetkellä mustan, valkoisen ja harmaan kaverina on punaista, sitä sen olla pitää. 
Nauha on askarreltu pikaliiman avustuksella, koska en saanut rusetista mieleistä pelkästään sitomalla. Eli liimasin nauhan sopivan mittaiseksi rinkulaksi ja kiinnitin valmiin rusetin liimalla sauman päälle.

2. marraskuuta 2013

RAUHA


Viimein löysin aikaa kirjoittaa viimeisen blogihaastepostauksen. Kiirettä on pitänyt koko viikon yhdessä sun toisessa puuhassa ja nyt on viimein aika vain olla ja nauttia rauhasta.
Se tarkoittaa tietokoneen päivittämistä, käsitöitä ja kirjanlukua <3
Illalla saatan vielä käydä kaupungin hautausmaalla ihastelemassa satojen kynttilöiden loistetta.

Kauniin kuvan otin tietokoneen taustakuvia tarjoavalta sivustolta nimeltä Wallbase .
Kannattaa käydä tutustumassa, sieltä löytyy kerrassaan upeita kuvia!



Blogihaaste 7/7

31. lokakuuta 2013

29. lokakuuta 2013

VOIMA

Jatkanpa tätä viime viikolla kesken jäänyttä viikkohaastetta, tällä kertaa sanana toimii voima.
Saan monesti voimaa musiikista, ja joka mielentilalle löytyy kiva biisi. Yhteistä näille kaikille biiseille on, että ne jotenkin koskettavat ja saavat ajattelemaan, kohtaamaan kulloisenkin tilanteen ja lopulta pääsemään siitä ylitse - jatkamaan eteenpäin. Ne myös luovat energiaa ja tuottavat iloa ja onnea.

Tässä yksi suosikkibiiseistäni, jonka alkuperäisen version on voinut kuulla Shadow of the beast -nimisen pelin parissa.









blogihaaste 5/7



Iloisen arvonnan tulokset :)

Järjestin arvonnan, ja nyt onnetar on arponut onnekkaat naiset jotka saavat kerän lankaa :)

Mitkä asiat tuottavat sinulle eniten iloa? 
Laitetaan arvonta pystyyn!
Kommentoimalla saat arvan, aikaa kommentoida on 
su 27.10. klo 24.00 asti :)
Kaikkien kommentoineiden kesken arvon 2x100g suomalaista käsinvärjättyä lampaanvillalankaa seuraavassa värissä:
Arvonnassa onni suosi seuraavia henkilöitä:

Onnea! Laitan teille blogienne kautta viestiä :)

24. lokakuuta 2013

LEPO

Kuuluin lapsena niihin, jotka näkivät jokaisessa luonnossa vilistävässä otuksessa potentiaalisen lemmikin. Kesäisin siskojen kanssa tuli monesti mökillä "kesytettyä" sisiliskoja, joista tuli nopeasti käsikesyjä. Oli hauskaa etsinä niille kirvoja ja muita pikkuotuksia ruoaksi ja kuvata niiden puuhailua auringossa.
Kuvassa Lilliputti viettää päiväuniaan lenkkarini reunalla.



blogihaaste 4/7
Jätän blogihaasteen hetkeksi levolle ja palaan astialle takaisin ensi viikolla,
lähden itse hieman mökkeilemään loppuviikoksi :)
Muistakaahan osallistua ILOiseen arvontaan!

23. lokakuuta 2013

ILOinen arvonta

Tänään kirjoitan asioista, jotka antavat minulle paljon iloa ja energiaa.
Jos tulit osallistumaan ARVONTAAN, niin se löytyy postauksen lopusta :)

1. Ystävät

Minulla ei montaa ystävää ole, mutta he ovat sitäkin rakkaampia. Ystävien seurassa voin olla oma itseni ja puhua asioista, jotka minulle ovat tärkeitä. Tiedän, että heihin voi aina luottaa tukalassakin tilanteessa.
Ystäväni toimivat myös suurena inspiraationlähteenä, melkein asiaan kuin asiaan. Vanha kaveriporukkani innostaa liikkumaan, touhuamaan ja tapaamaan uusia ihmisiä, ja uusin ystäväni sai minut uskomaan itseeni käsitöiden kanssa.

2. Perhe

Perheeni on pieni, mutta sitäkin tärkeämpi.
Vielä kun löytäisi sen paremman puoliskon jakamaan arkea kanssani <3

3. Langat & käsityöt

Ihanat, värikkäät langat, jotka ovat viimein alkaneet muotoutua käsissäni kaikenmoisiksi neuleiksi. Opin joka viikko jotain uutta käsityön maailmasta ja into kokeilla uusia asioita on suuri. Vaikka aiemmin olenkin ollut hieman luovuttajatyyppiä, verhoilukoulutuksen ansiosta löysin tarvittavaa pitkäjänteisyyttä yrittää yhä uudelleen asioita, jotka eivät kerralla menneet oikein.
Onnistumisen ilo on huippu tunne :)


4. Blogi ja internet

Varsinkin viime aikoina, kun uutta käsityötä on valmistunut jatkuvasti KyJyn ansiosta, tämä blogi on alkanut tuottaa minulle enemmän iloa. On ollut ihanaa saada lukijoita (kiitos teille) ja kommentteja postauksiin ja huomata, kuinka lukijamäärät kasvavat.
Yleensäkin internet yllättää minut jatkuvasti käsitöitä koskien, pursuillen kaikenlaisia ideoita käsitöitä koskien. Joka viikko tulee tallennettua tietokoneelle joku inspiroiva kuva ideasta, jota pidän hyvin toteutuskelpoisena.

5. Liikunta 

Ah, niitä aamuisia zumbatunteja! Suosittelen muitakin kokeilemaan, sillä kyseinen laji antaa mahdottomasti energiaa ja iloa päivään. Kun kuljin ennen opiskeluja säännöllisesti zumbassa, huomasin että vaikka sinne menisi kuinka harmistuneena tai väsyneenä, aina tunnin loputtua mökötyksen tilalla oli hymy. Onneksi pääsen jälleen ensi viikolla zumban pariin.
Parhaita kokemuksia olivat myös opiskelupaikkakunnallani tapahtuneet kesäiset lenkkeilyt kauniissa peltomaisemissa auringon lämmittäessä.

6. Shoppailu 

Maailmasta ei varmaan löydy kovin montaa naista joka ei pitäisi shoppailusta. Toki omalla tavallaan se voi olla myös stressaava asia, mutta jos pääsee shoppailemaan ja sovittelemaan ihan rauhassa niin se on yllättävän hauskaa.
Nyt "köyhinä" aikoina olen paljon kiertänyt kirppareita (miksipä ei, välillä tulee vastaan huippulöytöjä) mutta käyn myös oikeissa vaatekaupoissa sovittamassa mielenkiintoisia vaatteita jotta tiedän, mitä lähden sitten alennusmyynneistä metsästämään.
Vaatteiden lisäksi katsastan aina lanka/käsityöosastot jos sellainen kaupasta löytyy. 

7. Ne monet pienet asiat

- auringonpaiste
- hyvät tv-sarjat
- kaikki pienet värikkäät jutut
-  ihmisiin tutustuminen, uudet ystävät
- uskaltaminen
- itsensä ylittäminen
...
Listaa voisi jatkaa loputtomiin :)


 Mitkä asiat tuottavat sinulle eniten iloa? 
Laitetaan arvonta pystyyn!

Kommentoimalla saat arvan, aikaa kommentoida on 
su 27.10. klo 24.00 asti :)
Kaikkien kommentoineiden kesken arvon 2x100g suomalaista käsinvärjättyä lampaanvillalankaa seuraavassa värissä:

Lanka on 100% villaa ja noin 7-veljeksen paksuista.


blogihaaste 3/7 

22. lokakuuta 2013

KyJy #16 Leopardikuvioiset kirjoneulelapaset

Malli: oma, I versio
Koko: naisten
Langat: neonpinkki SvartaFåret Freja ja musta M&K Safir
Menekki 54g
Puikot 4mm

Viimein sain suunniteltua ja toteutettua loppuun asti nämä lapaset, jotka otin puikoille jo ajat sitten.
Alun perin langat olivat väriltään ruskea ja vihreä, mutta kun viime perjantaina siskolta tuli pyyntö tehdä neonpinkistä ja mustasta kivat kuviolapaset, langat vaihtuivat siinä samalla.
Pitäähän sitä "asiakkaan" toivetta kunnioittaa (sisko ei tiennyt olevansa kuvioneuleasiakas jo kauan ennen viime viikkoista pyyntöä :))
Kämmenselän leokuvio minulla oli jo valmiiksi suunniteltuna, samoin tassu, mutta koska lopulta halusin tassun keskelle männentä, piti hieman vielä suunnitella ennen lapasten aloitusta.
Nopeasti sieltä sitten lapaset valmistuivat, eilen neuloin toisen lähes kokonaan ja päättelin viimein kaikki langanpäät. Pieniä muutoksia aion tehdä vielä malliin, mutta siskolle nämä harjoitusversiot kelpaavat varmasti mainiosti :)
Itselle olisi haaveissa samanlaiset toteutettuna tumman- ja vaaleanharmaina <3




HILJAISUUS


Se hetki aamusta tai illasta, kun pihalla ei tule kukaan vastaan eikä lapset kilju läheisessä mäessä vastasataneen lumen innoittamana.
Se hetki kun kävelen metsän vierttä ja kuuntelen hiljaisuuden pieniä ääniä.
Se hetki kun liikenteen melu ei kuulu moottoritieltä.
Se hetki kun tähdet loistaa kilpaa taivaalla.
Sillä hetkellä lähiössäkin on HILJAISTA.



blogihaaste 2/7

21. lokakuuta 2013

VALO


Osallistun FB Käsityöblogit -ryhmän blogihaasteeseen, jossa käsitellään joka päivä yksi sana.
Minun maanantain sanani on VALO ja käsittelen sanan tänään kuvan kautta.
Vietämme varmaan syksyn viimeisiä aurinkoisia hetkiä, ja aurinko paistaa kauniisti ikkunoista sisään. Odotan jo ensi kesää <3


blogihaaste 1/7

20. lokakuuta 2013

KyJy #18 Isoäidin tuubihuivi Novitan Usvasta

Lanka Novita Usva
Menekki: 390g
Koukku nro 5

Huivia oli tosi kiva tehdä, ja se valmistuikin jo hyvän aikaa sitten. En vain ole saanut aikaiseksi kuvata sitä :)
Mietin aluksi pitkään, minkämoista tuubia langasta tekisin, ja aloitinkin KyJy-aloitusten aikaan tämän puikoille pitsineuleena, mutta lopulta päädyin purkamaan tekeleen ja aloittamaan alusta koukun kera.
Tätä ei ehkä olisi kannattanut tehdä, sillä tuubi on turhan jäykkä. Pitää katsoa että joutuuko se purkuun tai uusiokäyttöön vai letkistyykö se käytössä hyväksyttävänlaiseksi.
Lankaakin sai metsästää hieman lisää, mutta onneksi Facebookin Lankavaihtarit -ryhmästä löytyi heti tarpeeksi lankaa tuubin toteuttamiseen. Taisi sitä jäädä vähän ylikin..

Eli mallina isoäidinneliöt, neulalla ja langalla sitten ne yhdistelin ja lopuksi virkkasin kumpaankin reinaan piparkakkureunuksen. Tuubi on sen kokoinen, että menee loistavasti kolme kertaa kaulan ympäri.


KyJy #8 Vauvan villatakki Baby Bamboosta

Koko: 1-2 vuotiaan
Langan menekki: 3 kartiota Sirdar Baby Bamboo -lankaa
(lankaa jäi n. 2m)
Puikot: resorissa 3,5mm, muutoin 4mm

Fiilikset: Kivaa!
Viikon verran väkersin tätä neuletakkia vähän kerrallaan valmiiksi, eikä se ollut lopulta yhtään vaikeaa vaikka sitä pelkäsinkin. Kun oli alkuperäinen ohje (englanniksi) ja suomennos, osasi niitä ristiinlukemalla hyvin tehdä neuletakin valmiiksi.

Koska tämä oli ensimmäinen monesta kappaleesta valmistunut vaate ikinä, meinasin olla hätää kärsimässä kappaleiden yhdistämisen kanssa. ONNEKSI muistin, että Novitan syksy 2013 -lehdessä oli kattavat ohjeet neuletakin kasaamiseen, ja niiden avulla kasaaminen sujuikin todella nopeasti ja helposti.
Tänä aamuna ompelin viimein napin kiinni takkiin.
Takki on menossa kummitytölleni, joka täyttää ensi kuussa vuoden.


16. lokakuuta 2013

Shopbailuja

Tämä postaus liittyy - kuten otsikostakin voi arvata - kuluneen viikkoni ostoksiin.

Kun sain edelliset lapaset pois alta, neuloin yhdet mustat peruslapaset huopasesta odottelemaan joulupukkia.
Lapasten jälkeen olenkin keskittynyt kuvan mukaiseen projektiin, nimittäin vauvan villatakkiin. Tähän ostin tarpeet jo aiemmin kesällä, ja nyt viimein sain sen kunnolla tulille. Kyseessähän on KyJy työni nro 8, jota aloittelin resorin verran heinäkuun lopulla. Nyt, viikon ahkeran puikkojen heiluttelun jälkeen, se alkaa olla hyvää vauhtia loppusuoralla.





Kävin Oulun Kädentaito- ja hyvinvointimessuilla viime viikonloppuna, ja sieltä tarttui mukaan muutama heijastin, ohutta heijastinnauhaa sekä muutama kerä fabelia. Harmaasta fabelista on jo hyvää vauhtia tulossa sukkaa, ja pidän kovasti sen koivumaisesta neulontatuloksesta.

Messut olivat - kuten arvata saattaa - tupaten täynnä porukkaa. Liikaa nähtävää ja hipelöitävää, eikä oikein osannut päättää mitä ottaisi ja mistä tekisi.

Hyvinvointipuolelta osallistuin CMS Beauty Centerin arvontaan ja sain tutustumistarjouksen. Kävin tänään tutustumassa ko. paikkaan ja tein kuin teinkin sopimuksen kyseiselle kuntosalille.
Nyt siis alkaa se kauan kehuttu uusi elämä liikunnan parissa :D

Innostuin myös viime viikolla tilaamaan Roosa Nauha -sukkaohjekuvaston ja sen mukaan tarttui myös hieno västäräkkiheijastin (joka on menossa lahjaksi..hyst ;))




Tämän päivän pikaiselta kirppiskierrokselta ennen kuntosalitutustumista löytyi kirja "Fitted Knits" hintaan 3e sekä pikkumimmille suloinen lelutipu (vain 2e).

Kirjan alussa käydään selkeästi läpi kuinka muokataan neuleohjeita omille mitoille sopivaksi ja luodaan hyvin istuvia neuleita. Lisäksi siellä on kivoja neuleohjeita. Tosi hyvä löytö mielestäni :)

11. lokakuuta 2013

Erokrapulaisia lapasia

Viimein se sitten tuli - ero pitkäaikaisesta ystävästä ja samalla lyhytaikaisesta poikaystävästä. Viimeisen viikon ajan olen asiaa murehtinut, mutta kuten aina sanotaan; Eteenpäin, sanoi mummo lumessa. Eli eteenpäin mennään ja etsitään uusia kokemuksia uusien ihmisten seurassa :)

Erokrapulaisena neuloin viime viikonloppuna lapasia:


Siskojen poikakavereille valmistui raitalapaset isoveli- ja purolangoista. Yhteensä näihin meni 170g.
Näitä oli mukava tehdä, paksusta langasta syntyy nopsaan valmista ja langan vaihtaminen välillä piti neulomisen mielenkiintoisena.

Toiseen tein sädekavennuksen ja toiseen sitten tuon perus.

Sain viikonloppuna myös toiveen jussilapasista; mustista punaisella kuviolla. Edellisiin jusseihin tein kuvion silmukoita jäljentämällä, mutta tällä kertaa päädyin tekemään sen kirjoneuleena.
Lankana käytin 2-kert. nallea ja laurin villalankaa yhteensä 90g.
Kummallinen nikki näkyy tässä kuvassa noissa peukaloissa, en tainnut asetella näitä tarpeeksi hyvin kuivumaan :(

KyJy-töitä en ole saanut toistaiseksi yhtään lisää valmiiksi, pitäisi varmaan seuraavaksi kaivella joku keskeneräinen esiin ja alkaa kilistellä puikkoja urakalla.











Viime lauantaina innostuin myös (koko viime viikon asiaa tutkittuani ja todettuani, ettei vastaavaa tullut vastaan) perustamaan facebookiin ryhmän "Neulotaan yhdessä! Oulun seutu". Ryhmän ideana on järjestää käsityötapaamisia vapaaehtoisten kotona, tapahtumissa ja julkisilla paikoilla. Ryhmään on liittynyt jo 30 henkilöä, joka on enemmän kuin uskalsin toivoakaan :D
Ensimmäisen tapaamisen järjestän minä, ensi sunnuntaina kädentaitomessujen imussa. Saa nähdä kuinka moni tulee piipahtamaan kylässä..

3. lokakuuta 2013

Lehtikämmekkäät

Lankana Nalle, menekki 38g

Tällaiset kämmekkäät valmistuivat viimein pari iltaa sitten. Ohje löytyy NettiET:n sivuilta: Kämmekkäät . Malli oli todella kiva neulottava, juuri sellainen jota ei malta laskea käsistään kun pitää tehdä "vielä yksi kerros". Todennäköisesti teen vielä toisetkin eri värisenä kunhan aikaa löytyy.

Kävi sitten niin että eilen koitti se päivä kun lanka-arkun kansi ei mene enää kunnolla kiinni. Tuli tehtyä ylläriostos Citymarketista, kun löysin Novitan Rosea eurolla kerä, ja pakkohan sitä oli ottaa matkaan. Jostain syystä olen ihastunut kyseiseen lankaan vaikka siitä en olekaan vielä mitään saanut valmiiksi asti (nimimerkillä yksi neulejakku odottaa hihaansa). Nyt sitä sitten löytyy erilaisina liloina, pinkkeinä, sinisinä ja ruskeina keräkaupalla.

Kirpputoreillakin kiersin tuossa viikon alussa, iso kasa löytyi uutta vaatetta sekä parit kengät. Mutta ne eivät ole se asia miksi asiasta mainitsen, vaan tämä seuraavassa kuvassa oleva huivi:


Löysin siis kauniin, ohuesta langasta virkatun kolmionmallisen pitsihuivin  3 eurolla! Kyseinen huivi vaikutti käyttämättömältä ja juuri pingotuksesta otetulta.
Kirjoitin sitten huivista facebookiinkin ja muiden käsityöläisten kanssa tuli jälleen keskusteltua hyvin aiheesta "Miksi suomalaiset eivät arvosta käsityötä - miksi he eivät ole valmiita maksamaan laadusta." Tämä oli loistava esimerkki jälleen kerran.
Mutta lopulta on pakko todeta ettei ole valittamista, huivi on kerrassaan ihana! Todellinen löytö :)

1. lokakuuta 2013

The beginning..and the end

Koulu on viimein ohitse. Tämä tyttö valmistui verhoilijaksi oikein hyvin arvosanoin!
Työnhaku on hyvässä vauhdissa ja mieli positiivinen.

Viimeisten kahden viikon aikana ompelin jos jonkinlaista pientä, oli koristetyynyä, pöytäliinaa.. Ihan viimeisellä viikolla otin projektiksini viimein asian, joka oli syy alalle päätymiseeni - autoni penkit.

Penkki ennen korjausta
Pahimmassa kunnossa oli kuskin penkki, joka oli lähes räjähtämässä käsiin tässä vaiheessa. Opiskelukaverini avulla purimme selkänojan kankaat irti. Korjasin hieman nuhjuuntunutta pehmustusta, irroitin toimimattoman lämmittimen ja purin sivukapat irti. Uudesta nahasta sopivat kappaleet tilalle, kiinni ompelu, paikalleen vetäminen ja valmis! Lisäksi ompelin takapenkkiin uuden etukapan vanhan hajonneen tilalle. Aikaa meni molempiin korjauksiin penkkien irroituksineen/kiinnityksineen yhden päivän verran. Huippua oli, että keinonahkaa löytyi tasan saman värisenä kuin vanhakin oli, joten penkit ovat nyt lähestulkoon uuden veroiset.

Vaikka syy olikin aluksi niinkin heppoinen kuin auton kunnostusinto, innostuin lopulta totaalisesti verhoilualasta. Se tunne, kun onnistuu jossain haastavassa tai ainakin siltä vaikuttavassa verhoilutyössä, on mahtava. Opintojen kesto - 18kk - oli juuri sopiva ja käytännön oppiminen oli ainakin itselle hyvä tapa opetella uutta. Kouluttajat ovat mukavaa porukkaa ja pitävät aidosti työstään. Heidän kanssaan tuli monesti keskusteltua paljon aiheesta ja myöskin aiheen vierestä.
Suosittelen lämpimästi kaikille opiskelemista Teuvalla, TEAK Oy:ssa.

11. syyskuuta 2013

Kaunotar ja hirviö

Toiseksi viimeistä kouluviikkoa viedään, ja tekeminen alkaa uhkaavasti loppua kesken. Kuluneiden kolmen päivän aikana sain valmiiksi jälleen yhden sohvan ja tänään viimeistelin kepeän nojatuolin.
Otsikolle on kaksi hyvää syytä ja ne molemmat näkyvät seuraavissa kuvissa:

Ensinnä Hirviö, sohva jota en olisi halunnut koskaan tavata. Tokihan jokainen huonekalu on oma osansa tätä opiskeluprosessia, enkä haluaisi olla negatiivinen, mutta..huh. Vaikka tämä oli melko helppo projekti pikku korjauksineen ja aika kului lähinnä ompelukoneen ääressä (mistä pidän kaikista eniten), en vain innostunut. Kangaskaan ei toiminut toivotulla tavalla. Äh.

Sohvan valmistuttua sain työn alle istuimen, joka oli melko surkeassa kunnossa. Se sai välittömästi nimen Hirviö II. Ensimmäisen päivän purin tätä ja aivastelin kankaasta nousevien pölypilvien takia, sekä viimein iltapäivästä pehmustin sen.

Koska viime päivinä olin nähnyt monia huonekaluja päällystetyn samalla sinisellä, tylsällä kankaalla, jolla päällystin Hirviön, pääsin yllättymään iloisesti päivän päätteeksi kouluttajani esitellessä minulle asiakkaan valitseman kankaan.

Totesin, että tästä rumasta ankanpoikasesta saattaakin kasvaa jotain ihan muuta.




Ja kyllä, joutsenhan sieltä paljastui.

Tämä oli niitä päiviä, kun todella voin sanoa olleeni onnellinen alanvalinnasta.
Kangas oli ihanan raikas ja yksinkertaiseen muotoon yhdistettynä täydellinen.

Yhtään saumaa ei tähän ommeltu koneella. Tein kaiken itse käsin. Leijuin.


Saanko esitellä:
Kaunotar.

6. syyskuuta 2013

KyJy #15 Bambuiset keittiöliinat

Lanka Novita Bambu, uusi ja vanha
Menekki ruudulliseen 30g, raidalliseen 57g ja kukkaan 22g

Ruudullinen oli sopivan tylsä verhoilutöiden välissä tehtävä pikkutyö, jota tein aina rivin kerrallaan tauoilla ja liiman kuivumista odotellessa. Kukka oli ihan uusi tuttavuus, yllättävän helppo mutta silti herkkä ja näyttävä lopputulos. Näihin jää koukkuun (nimimerkillä neljättä neulomassa).
Kolmannen rätin halusin virkata, ja siitä tulikin juuri sopiva muuhun siivoukseen.

Muuttohommissa olen, koulua kaksi viikkoa jäljellä. Viimeinen sohvani on melkein valmis, ja sen jälkeen ajattelin korjata kuskin penkin autostani mikäli vaan aikaa jää riittävästi. Viimeisetkin ostamani lankakerät saapuivat alkuviikosta postissa, ja nyt alkaa viimein kauan luvattu langanostolakko. Saa nähdä, kuinka kauan kestää... ;)

1. syyskuuta 2013

KyJy #5 Sivarisukat raitalangasta

Sukat sivarisukkakeräykseen
Koko 46
Lanka 7-veljestä raita, puikot 3,5
Menekki 110g

Tällaiset tuli tehtyä eilen illalla valmiiksi. Aloittelin uutta sarjaa Netflixissä (Orange is the new black) ja välillä puuhailin muuttohommien parissa pakkaillen laatikoita.
Ovatkin nämä odotelleet jo hetken valmistumistaan, toisesta oli vain jalkaterä tekemättä kun ei huvittanut yhtään alkaa poimimaan silmukoita kantalapun sivusta.
Näissä on ihan älyttömän PIIITKÄ kärkiosa. Ainakin näin 38 -jalan omistajan mielestä.
Toivottavasti näille löytyy uusi omistaja :)

Keräyshän löytyy täältä: http://sivarisukka.blogspot.fi/ . Sinne otetaan mielellään vastaan kaikenlaisia miesten asusteita siviilipalvelusmiehille jaettavaksi, joten kannattaa käydä kurkkaamassa jos löytyy ylimääräisiä neuleita :)

30. elokuuta 2013

Neuletehdas

Vaikka hetken onkin ollut hiljaista, en minä täysin peukalo keskellä kämmentä ole ollut. Olen neulonut, virkannut tai ommellut joka päivä jotain, ja tässä tulee pieni runsaskuvainen yhteenveto kaikesta mitä olen saanut valmiiksi asti.


Pöllölaukkuun sain inspiraation googlen kuvahaulla löytämästäni kissalaukusta.
Improvisoiden virkkasin soikeat pyörylät ja yhdistin ne. Sitten virkkasin läpän ja korvat. Syystä tai toisesta tämä ei kuitenkaan meinannut haluta niitä korvia sitten millään. Löytäessäni tuon nokkanapin laatikoita penkoessani, tiesin heti, että se haluaa olla pöllö. Onneksi teemaan sopivat silmätkin löytyi, ja laukku oli yhdessä illassa kasattu. Koululla vielä ompelin siihen sopivan vuorin söpöstä ruusukuviollisesta puuvillasta.

Muffineita virkkailin näyttöviikolla iltaisin Wool neliraidan jämistä ja valkoisesta nallesta.
Oikein kivoja, neulatyynyiksi tai leikkeihin juuri sopivia.
Muutenkin oli kiva tehdä välillä jotain yksinkertaista, sillä päiväsaikaan liiman kuivumista odotellessa ja tauoilla näytön aikaan valmistui ensimmäinen KyJyn polvimittaisista palmikkosukista.





Näyttötuolini valmiina, asiakkaan valitsemine käsinojineen ja raheineen. Kahteen päivään tämän tuolin väänsin kasaan, kun oli kiire muuttohommiin. Se näkyikin sitten heti numerossa, kakkonen tulee pikkuvirheiden vuoksi.

 Tilasin setin IHANIA Opalin sweet'n spicy lankoja Lankakamarista facebookin Voihan Villasukka -ryhmäläisen postaaman kuvan innoittamana. Aivan siis kertakaikkiaan..herkullisia lankoja!

Muuton aikaan syntyi tylsät peruslapaset Novitan Usvasta, koko naisen. Ovat loppujen lopuksi niin pliisun väriset, voi olla että pääsevät johonkin muuhun kotiin käyttöön.
Tuli näitä tehdessä todettua, että yhdestä kerästä syntyy kolme lapasta peukaloita vaille. Ensimmäinen oli vaaleansininen, toinen violetti, joten päätin sitten kuitenkin tehdä vielä kolmannen jotta siniselle olisi vastaava pari. Violetti joutui sitten purkuun ja avuksi peukaloiden kanssa.


Tällä viikolla koulussa oli omien töiden viikko, ja verhoilujen sijaan päätin tehdä jotain pientä. Aloitin purkamalla jo aikansa palvelleen pikkulaukun ja ompelemalla sen mukaisesti uuden laukun kankaasta, jota jäi ylitse kuppituolista ja raheista. Siitä tuli tosi kiva, joskin hihna olisi saanut olla lyhyempi.










Innostuin sitten ompelemaan näitä urakalla, mutta pahaksi onnekseni jouduin toteamaan usean turhaksi osoittautuneen yrityksen jälkeen, etteivät verhoilukankaat sovellu tähän hommaan. Paikallisesta kangaskaupasta tarttui sitten mukaan kivaa raidallista puuvillakangasta, josta ompelin kolme rannehihnallista laukkua.
Oli yllätys, miten pieni määrä kangasta riittääkään tällaiseen laukkuun, olkoonkin että näissä vuorikangas on eriä kuin päälikangas.

Tein näistä kaavat ja kirjoitin ohjeetkin ylös, jotta voin ommella tulevaisuudessakin näitä lisää.





Viikon lopuksi tuli vielä suunniteltua ja ommeltua eräälle tuttavalle paperirullatelineet. Vaihtokaupassa saan kasan itse tehtyjä joulukortteja :)

Tämän päivän väänsin sukkapuikoille säilytyspusseja, mutta yksikään ei valmistunut kuvattavaksi asti. Jospa ne saisi ommeltua vielä ennen koulun loppumista (3 viikkoa jäljellä!).




P.S. Muokkailin blogini sivupalkkia ja tajusin vihdoin ja viimein lisätä sinne lukijat -gadgetin. Joten tervetuloa lukijaksi, jos höpöttelyt ja ompeluni/neulomukseni kiinnostavat!